Oulun yliopisto
FYSIIKAN LAITOS

Avaruusfysiikka

Avaruusfysiikan ryhmän tutkimuskohteina ovat plasmafysikaaliset ilmiöt maan (ja jossain määrin muidenkin planeettojen) ionosfäärissä ja magnetosfäärissä, aurinkoa ympäröivässä heliosfäärissä ja itse auringossa.

Tutkimus perustuu mittausaineistoon, jota kerätään sekä maanpäällisillä instrumenteilla (esim. magnetometrit, optiset instrumentit, tutkat) että satelliiteilla (etenkin hiukkas- ja sähkökenttämittalaitteilla). Tämän vuoksi tutkimus vaatii laaja-alaista kansainvälistä yhteistyötä. Ryhmä on ollut mukana myös kansainvälisissä kehityshankkeissa, kuten esimerkiksi suunnittelemassa uutta EISCAT tutkaa Svalbardiin (ESR) ja rakentamassa satelliitti-instrumentteja.

Paikallista yhteistyötä tehdään mm. yliopiston alaisen Sodankylän geofysiikan observatorion, SGO, ja sen Oulun toimintayksikön kanssa. Myös yliopiston Thule-instituutin toiminnassa on oltu mukana. Toimintaa on tukenut mm. Oulun yliopiston Avaruusinstituutti.

Opetusta annetaan sekä perustasolla että jatkokoulutusta silmällä pitäen.


Postiosoite:
Fysiikan laitos
PL 3000
90014 Oulun yliopisto

Fax:
(08) 553 1303 tai -1287

Sijainti kampuksella:
Ks. kartta yliopiston Linnanmaan kampuksesta ja laitoksen sijainnista.


Ks. myös
SpaceWiki, vanha Textbook Wiki-formaatissa!
Space Physics Virtual Library

Huom. ftp-palvelu ei ole enää päällä, ja sama materiaali on nyt jaossa täällä.


Avaruusfysiikan perusteita manga-tyyliin!